Indiana Jane?

Olin kammiossa muutaman ihmisen kanssa. He olivat minulle tuntemattomia, mutta käyttäydyin silti hyvin tuttavallisesti heitä kohtaan. Mukana oli naisia ja miehiä, eri ikäluokista. Kammiossa oli minun polviini asti vettä, ja se oli hyvin pimeä. Tarkoituksena oli päästä aarrekammioon ja sieltä pois elossa.
Kaikki matkassa mukana olevat tiesivät, että jo tässä kammiossa suurin osa tulisi kuolemaan. En kuitenkaan ollut peloissani, eivätkä olleet seuralaisenikaan.
Eräs joukkomme jäsenistä painoi nappia, joka oli kammion yhdessä seinässä. Vesi nousi hiukan ja toisista seinistä vieri kiviä ja palloja. Moni ihminen katosi veden alle, ja minä ja toinen tyttö tipuimme alas. Päädyimme kynttilöillä valaistuun, japanilaistyyliseen huoneeseen. Sen toisessa päässä oli patsas ja vasemmalla seinällä oli jonkinmoinen hahmo, joka antoi neuvoja ja puhui välillä omiaan.
Tiesin että ellen kävelisi oikein toiselle puolelle, tippuisin alas ja kuolisin tuskallisesti. Jopa tuskallisemmin kuin ne jotka hukkuivat kammiossa.
Lattiassa oli kuitenkin tarroja joilla olisi päässyt tehtävästä helpommalla, mutta matkakumppanini onnistui ottamaan minua ennen tarran, jolla olisi päässyt koko tilanteesta pois, ja vielä elossa. Kirosin mielessäni kuinka minulle ei annettu muuta mahdollisuutta kuin yrittää.

Muutaman ensimmäisen, hyvin huolellisesti harkitun askelman jälkeen heräsin.

Hani, hankin sulle converset.

OstinValopilkulle (kts. Häkkilintu-blogista lisä informaatiota) 27 euroa maksavat Converset.
Annoin ne hänelle, ja hän kiitteli minua ja alkoi puhua kanssani. Sitten hän katseli hiukan muualle ja sitten kysyi voisinko tulla joskus kahville tai vastaavaa. Suostuin saman tien, ja juoksin pois.

Pitäisiköhän lähteä kauppaan?

Toinen tähti oikealta.

Kävelin kohti kaupunkia keskellä yötä, kun katsoin tähtiin j näin yhden hyvin ison, mutta himmeän tähden. Tajisun että se olisi Mikämikä-maa, ja lähdin uoksuun. Hyppäsin ja huomasin liitäväni kohti tähteä. Sain kuitenkin pian huomata ettei tähden löytäminen olisi helppoa.
Ohitseni meni monia tähtejä, meteoriitteja ja planeettoja. Kun pääsin perille siellä oli kaksi tähteä vierekkäin, ja minä onnistuin eksymään siihen väärän.

Siellä oli pelkkää kiveä ja omituisia kummajaisia. He muuttivat minut erillaisiksi örkeiksi, ja haukkuivat ihmishahmoani. Tätä jatkui kunnes pääsin pomppimaan pakoon ja muutuin omaan ihmismuotooni. Näin kojun, jossa myytiin jotain omituista, mutta hyvän näköistä juotavaa. Sitä oli sponsoroinut erillaiset makeisyhtiöt. En kuitenkaan ostanut mitään. Lähdin pois, ja minua vastaan tuli nainen, jolla oli vaaleat hiukset ja hän haastoi minut kisaan, minkä palkintona oli lisää nopeutta. Kisä käytiin siinä kioskissa jossa olin äsken käynyt ihailemassa juomia. Tehtävänä oli ratkoa matematiikanlaskuja ja minä päihtin sen naisen jokaisella kierroksella helposti.
Jokainen kierros maksoi jonkin verran, ja huomasi rahojeni loppuneen viimeisellä kierroksella. Myyjä kuitenkin antoi minun vielä pelata. Viimeiselleä kierroksella laskut keksittiin itse, ja ne kuului ratkaista mahdollisimman nopeasti. Viidestä tehtävästä ratkaisin kolme, mutta nainen ei saanut mitään aikaiseksi. Voitin siis kaiken nopeuden. Kuulin myös puhetta myyjältä Valitusta.
En kuitenkaan jäänyt ihmettelemään sen enmpää, vaan menin ulos siitä maaailmasta, siihen tähteen johon minun piti alunperin mennä.

Pettymyksekseni se osoittautui aivan toisenlaiseksi maaksi. Siellä järjestettiin lentoja eri maailmoihin ja Universumeihin. Siellä oli hyvin ruuhkaista ja eräs luokkatoverinikin oli siellä. Tahdoin ostaa kirjeen jonka voisin postitta äidilleni, mutta se oli liian kallis. Kirjeet olivat suomenkarttoja, ja tämä kirje malli mihin minulla ei ollut varaa, näytti olevan uusi ja tarkka. Harmissani menn kertomaan luokkatoverilleni asiasta ja hän neuvoi koettamaan viereisestä kojusta. Siellä oli myyjänä vanha mies, ja hän tarjosi minulle hyvin vanhaa mallia suomenkartasta. Se oli kokonaan sininen, ja suomi oli selkeästi erillainen nykyisestä. Aloin kirjoittamaan viestiä äidilleni, ja aloin itkemään, sillä pelkäsin etten näe perhettäni enää ikinä.

Äiti, minulla ei ole mitään hätää.

Enempää en saanut kirjoitettua kun heräsin ja huomasin itkeneeni oikeasti. Nukahdin kuitenkin taas nopeasti.

Olin pikkusiskoni kanssa altaassa delfiinin kanssa. Minua pelotti, sillä vesi oli hyvin sumeaa. Pystyin kuitenkin hengittämään helposti vedenalla. Näin pohjassa halkeaman, ja siellä oli ilmaa, puhtaampaa vettä ja lapsia. Päätimme pelastaa lapset ja delfiini (nimeltään Delfinous) vei meidät ilmakuplaan. Lapset olivat ihmeissään, eivätkä aluksi tahtoneet tulla mukaan, mutta huijasimme heidät pintaan. Menimme pian itse perässä ja uimme pintaan. Päädyimme perheeni kanssa aivan toisenlaiseen maailmaan. Se vaikutti aluksi pelkältä, hoitamatta jätetyltä metsältä. pian kuitenkin huomasimme että jossain oli ennen kukoistavavia eläinten muotoisia pensaita ja elektroniikkaa, kuten rullaportaita. Ihmettelimme tätä yllättävn kaunista näkyä ja lähdimme eteenpäin. Näimme kerrostaloja, ja mie stulija huusi että olemme piruja, pahoja ja niin edellen, eikä meillä olisi hänen monistuspajaansa. Jätime hänet huomioimatta ja löysimme talon jonne ehdottomasti halusimme päästä sisään. talon edessä oli paljon pkkupoikia, joten lähetin pikkuveljeni avaamaan oven. Hän ei kuitenkaan päässy sisään, ja minä ja pikkusiskoni menimme hänen kanssaan avaamaan ovea. Oven avasi kiinalaisennäköinen, silmälasipäinen nuori tyttö. Hän päästi meidät sisään ja siirryimme keittiöön. Siellä aloimme tutkia saamiamme vihkosia, joissa luki erillaisia tektejä. Äitini vihkossa luki Agentti 678, naisagentti. Siskollani luki suurinpiirtein samaa, ja kun intoa täynnä katsoin omaa vihkostani, siinä luki kaikkea turhaa. Minulla oli kuitenkin lokikirja, johon olin kirjanut seikkailuistani muistiinpanoja.

Sitten minä heräsin.

Jätä ovi vaan auki, ei kukaan sinne eksy.

Olin perheeni kanssa autossa matkalla kauppaan. Isäni ajoi autoa pelkääjänpaikalta, ja rattikin oli vaihtanut paikkaa.
Pysähdyimme ja isä poistui autosta ensin, jätti avaimet virtalukkoon ja oven auki. Muut lähtivät kohti kauppaa, mutta minä jäin katselemaan kuinka yllättäen väkijoukosta tunki ilmeisesti hiukan humalainen mies koiransa kanssa. Hän laittoi koiransa avonaisesta autonovesta sisään pelkääjänpaikalle ja istui itse ratin taakse. Sulkiessaan ovea minä juoksin eteen ja pidin kaikilla voimilla ovea auki. Kerroin herralle ystävällisesti ettei tämä ole hänen autonsa ja hänen kuuluisi poistua saman tien. Mies kuitenkin väitti kivenkovaa että tämä oli hänen autonsa ja minä väitin vastaan ja parhaani mukaan koetin kutsua perhettäni paikalle.
Kun äitini viimein saapui, mies riuhtaisi oven kiinni ja lähti ajamaan.
Äitini koetti parhaansa mukaan lukita autoa, sillä se olisi ehkäpä pysäyttänyt sen, mutta kun auto oli jo liikkeessä, sitä ei voinut pysäyttää. Harmittelimme hiukan ja lähdimme kauppaan.