Mitä tapahtui mitaleille?

Olin Pekingin Olympialaisten uimakisoissa osallistujana. Kovan mittelön jälkeen pääsin onnekseni toiselle sijalle.
Haaveilin jo mielessän imitallista kaulalani, kun minulle ojennettiin mitätön pyyhe johon oli kirjailtu hopeamitallia muistutava kuvio.

Onnekseni heräsin koti Suomessa.

Hukkasitko jotain?

Onnistuin hukkaamaan kansioni pieneen kaupunki pahaseen, jossa vietin suurimman osan lapsuudestani. Hyppäsin bussiin ja näin kuinka joku etsiskeli jotain kansioni kanssa. Ajattelin että hän etsi kansion omistajaa, minua siis. Bussi liikkui eteenpäin ja minä vain huusin avonaisesta ikkunalle tälle omalaatuiselle miehelle. Olin jo menettää toivoni ja ääneni kun mies juoksi luokseni ja heitti kansion minulle.
Mitään ei ollut kadonnut ansion sisältä ja se oli vielä täydellisessä kunnossa.

Kaupunki loittoni ja minä heräsin.

Poika yli laidan?

Olin matkalla bussilla, ja kyydissä oli kaksi poikaa, kaksoset tai veljekset. Bussi meni pitkin rähjäistä asfaltoimatonta tietä ja pojat painoivat nappia ilmoittaakseen halukkuutensa päästä pois kyydistä. Ovet aukesivat saman tien, mutta bussi ei pysähtynyt. Toinen poika lensi tavaroineen ulos ja jätti veljensä avuttomana miettimään, miten hänen kuuluisi toimia. Katsoin sivusilmällä että bussista hypännyt poika oli kunnossa, ja huokaisin helpotuksesta. Bussi tosin jatkoi matkaa, pidentäen väliä läheisten veljien välillä. Bussissa olleet matkustajat ja minä huusimme tälle tyhmälle kuskille, ja hän lähti peruuttamaan ja päästi toisen pojan ulos. Olimme kaikki tyytyväisiä, ja minä heräsin.

Indiana Jane?

Olin kammiossa muutaman ihmisen kanssa. He olivat minulle tuntemattomia, mutta käyttäydyin silti hyvin tuttavallisesti heitä kohtaan. Mukana oli naisia ja miehiä, eri ikäluokista. Kammiossa oli minun polviini asti vettä, ja se oli hyvin pimeä. Tarkoituksena oli päästä aarrekammioon ja sieltä pois elossa.
Kaikki matkassa mukana olevat tiesivät, että jo tässä kammiossa suurin osa tulisi kuolemaan. En kuitenkaan ollut peloissani, eivätkä olleet seuralaisenikaan.
Eräs joukkomme jäsenistä painoi nappia, joka oli kammion yhdessä seinässä. Vesi nousi hiukan ja toisista seinistä vieri kiviä ja palloja. Moni ihminen katosi veden alle, ja minä ja toinen tyttö tipuimme alas. Päädyimme kynttilöillä valaistuun, japanilaistyyliseen huoneeseen. Sen toisessa päässä oli patsas ja vasemmalla seinällä oli jonkinmoinen hahmo, joka antoi neuvoja ja puhui välillä omiaan.
Tiesin että ellen kävelisi oikein toiselle puolelle, tippuisin alas ja kuolisin tuskallisesti. Jopa tuskallisemmin kuin ne jotka hukkuivat kammiossa.
Lattiassa oli kuitenkin tarroja joilla olisi päässyt tehtävästä helpommalla, mutta matkakumppanini onnistui ottamaan minua ennen tarran, jolla olisi päässyt koko tilanteesta pois, ja vielä elossa. Kirosin mielessäni kuinka minulle ei annettu muuta mahdollisuutta kuin yrittää.

Muutaman ensimmäisen, hyvin huolellisesti harkitun askelman jälkeen heräsin.

Toinen tähti oikealta.

Kävelin kohti kaupunkia keskellä yötä, kun katsoin tähtiin j näin yhden hyvin ison, mutta himmeän tähden. Tajisun että se olisi Mikämikä-maa, ja lähdin uoksuun. Hyppäsin ja huomasin liitäväni kohti tähteä. Sain kuitenkin pian huomata ettei tähden löytäminen olisi helppoa.
Ohitseni meni monia tähtejä, meteoriitteja ja planeettoja. Kun pääsin perille siellä oli kaksi tähteä vierekkäin, ja minä onnistuin eksymään siihen väärän.

Siellä oli pelkkää kiveä ja omituisia kummajaisia. He muuttivat minut erillaisiksi örkeiksi, ja haukkuivat ihmishahmoani. Tätä jatkui kunnes pääsin pomppimaan pakoon ja muutuin omaan ihmismuotooni. Näin kojun, jossa myytiin jotain omituista, mutta hyvän näköistä juotavaa. Sitä oli sponsoroinut erillaiset makeisyhtiöt. En kuitenkaan ostanut mitään. Lähdin pois, ja minua vastaan tuli nainen, jolla oli vaaleat hiukset ja hän haastoi minut kisaan, minkä palkintona oli lisää nopeutta. Kisä käytiin siinä kioskissa jossa olin äsken käynyt ihailemassa juomia. Tehtävänä oli ratkoa matematiikanlaskuja ja minä päihtin sen naisen jokaisella kierroksella helposti.
Jokainen kierros maksoi jonkin verran, ja huomasi rahojeni loppuneen viimeisellä kierroksella. Myyjä kuitenkin antoi minun vielä pelata. Viimeiselleä kierroksella laskut keksittiin itse, ja ne kuului ratkaista mahdollisimman nopeasti. Viidestä tehtävästä ratkaisin kolme, mutta nainen ei saanut mitään aikaiseksi. Voitin siis kaiken nopeuden. Kuulin myös puhetta myyjältä Valitusta.
En kuitenkaan jäänyt ihmettelemään sen enmpää, vaan menin ulos siitä maaailmasta, siihen tähteen johon minun piti alunperin mennä.

Pettymyksekseni se osoittautui aivan toisenlaiseksi maaksi. Siellä järjestettiin lentoja eri maailmoihin ja Universumeihin. Siellä oli hyvin ruuhkaista ja eräs luokkatoverinikin oli siellä. Tahdoin ostaa kirjeen jonka voisin postitta äidilleni, mutta se oli liian kallis. Kirjeet olivat suomenkarttoja, ja tämä kirje malli mihin minulla ei ollut varaa, näytti olevan uusi ja tarkka. Harmissani menn kertomaan luokkatoverilleni asiasta ja hän neuvoi koettamaan viereisestä kojusta. Siellä oli myyjänä vanha mies, ja hän tarjosi minulle hyvin vanhaa mallia suomenkartasta. Se oli kokonaan sininen, ja suomi oli selkeästi erillainen nykyisestä. Aloin kirjoittamaan viestiä äidilleni, ja aloin itkemään, sillä pelkäsin etten näe perhettäni enää ikinä.

Äiti, minulla ei ole mitään hätää.

Enempää en saanut kirjoitettua kun heräsin ja huomasin itkeneeni oikeasti. Nukahdin kuitenkin taas nopeasti.

Olin pikkusiskoni kanssa altaassa delfiinin kanssa. Minua pelotti, sillä vesi oli hyvin sumeaa. Pystyin kuitenkin hengittämään helposti vedenalla. Näin pohjassa halkeaman, ja siellä oli ilmaa, puhtaampaa vettä ja lapsia. Päätimme pelastaa lapset ja delfiini (nimeltään Delfinous) vei meidät ilmakuplaan. Lapset olivat ihmeissään, eivätkä aluksi tahtoneet tulla mukaan, mutta huijasimme heidät pintaan. Menimme pian itse perässä ja uimme pintaan. Päädyimme perheeni kanssa aivan toisenlaiseen maailmaan. Se vaikutti aluksi pelkältä, hoitamatta jätetyltä metsältä. pian kuitenkin huomasimme että jossain oli ennen kukoistavavia eläinten muotoisia pensaita ja elektroniikkaa, kuten rullaportaita. Ihmettelimme tätä yllättävn kaunista näkyä ja lähdimme eteenpäin. Näimme kerrostaloja, ja mie stulija huusi että olemme piruja, pahoja ja niin edellen, eikä meillä olisi hänen monistuspajaansa. Jätime hänet huomioimatta ja löysimme talon jonne ehdottomasti halusimme päästä sisään. talon edessä oli paljon pkkupoikia, joten lähetin pikkuveljeni avaamaan oven. Hän ei kuitenkaan päässy sisään, ja minä ja pikkusiskoni menimme hänen kanssaan avaamaan ovea. Oven avasi kiinalaisennäköinen, silmälasipäinen nuori tyttö. Hän päästi meidät sisään ja siirryimme keittiöön. Siellä aloimme tutkia saamiamme vihkosia, joissa luki erillaisia tektejä. Äitini vihkossa luki Agentti 678, naisagentti. Siskollani luki suurinpiirtein samaa, ja kun intoa täynnä katsoin omaa vihkostani, siinä luki kaikkea turhaa. Minulla oli kuitenkin lokikirja, johon olin kirjanut seikkailuistani muistiinpanoja.

Sitten minä heräsin.

Jätä ovi vaan auki, ei kukaan sinne eksy.

Olin perheeni kanssa autossa matkalla kauppaan. Isäni ajoi autoa pelkääjänpaikalta, ja rattikin oli vaihtanut paikkaa.
Pysähdyimme ja isä poistui autosta ensin, jätti avaimet virtalukkoon ja oven auki. Muut lähtivät kohti kauppaa, mutta minä jäin katselemaan kuinka yllättäen väkijoukosta tunki ilmeisesti hiukan humalainen mies koiransa kanssa. Hän laittoi koiransa avonaisesta autonovesta sisään pelkääjänpaikalle ja istui itse ratin taakse. Sulkiessaan ovea minä juoksin eteen ja pidin kaikilla voimilla ovea auki. Kerroin herralle ystävällisesti ettei tämä ole hänen autonsa ja hänen kuuluisi poistua saman tien. Mies kuitenkin väitti kivenkovaa että tämä oli hänen autonsa ja minä väitin vastaan ja parhaani mukaan koetin kutsua perhettäni paikalle.
Kun äitini viimein saapui, mies riuhtaisi oven kiinni ja lähti ajamaan.
Äitini koetti parhaansa mukaan lukita autoa, sillä se olisi ehkäpä pysäyttänyt sen, mutta kun auto oli jo liikkeessä, sitä ei voinut pysäyttää. Harmittelimme hiukan ja lähdimme kauppaan.

Muurit ja sen linnut

Olin kävelemässä äitini ja mummini kanssa ihmismassasta täynnä olevassa matkailukohteessa. Se oli suuri aukio, joka oli ympäröity läpipääsemättömillä, korkeilla tiilimureilla. Vaikka koko tila oli oikeastaan ahdistava, en tuntenut minkäänlaista ahdistelua. Paikka oli lämmin ja tuuli puhalsi.
Kävellessäni näin muurissa kohdan, josta oli kadonnut muutama tiili. Mitä näille tiilille oli tapahtunut, sitä en tiedä, enkä välittänyt, vaan katselin lintua joka oli päättänyt tehdä sinne pieneen koloon pesän. Isompi lintu oli päättänyt tehdä pesän sen alapuolelle ja pieni lintu rääkyi hädissään. Iso lintu ei ollut tullut kuitenkaan hätistämään pienempää lintua, vaan oli vain nähnyt hyvän pesä paikan sen alapuolella. Pikkulintu ei tätä kuitenkaan tajunnut missään vaiheessa. Keskustelin äitini kanssa kuinka se johtuu pienen linnun reviiri vietistä.
Kävelimme pois päin, takaisin ihmismassoihin.